Syötävän hyvä: joulukuuta 2012
Tietoa mainostajalle ›

torstai 27. joulukuuta 2012

GRANOLA – ARJEN LUKSUSTA



Jos joulusta jäi pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä yli, niin tässä oiva tapa rakentaa niistä astetta fiinimpi aamupala tai välipala. Ja mikseipä muutenkin.

Granola jos mikä on sellainen ruokalaji, joka on loputtomasti muunneltavissa ja kannattaa muutenkin valmistaa täysin omien mieltymysten mukaan. Itse esimerkiksi en niin hirveästi välitä perinteisestä myslistä, joten laitoin tähänkin hyvin vähän kaurahiutaleita.

Granola (3-4:lle)

n. 1 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
n. 1 dl pähkinäsekoitusta (manteli, hassel, cashew, saksan- ja pekaanipähkinöitä)
n. 0,5 dl siemensekoitusta (pellavan-, pinjan- ja auringonkukansiemeniä)
pieni kourallinen kuivattuja hedelmiä ja marjoja (aprikooseja ja karpaloita)
3-5 rkl öljyä 
3-5 rkl (pehmeää) hunajaa
1 rkl kanelia

Levitä kaurahiutaleet, pähkinät ja siemenet leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille. Ripottele sekaan kaneli. Sekoittele joukkoon öljyä ja hunajaa, kunnes kaikki ainekset ovat saaneet ohuen öljy- ja hunajapinnan. Paahda 175-asteessa n. 20 minuttia, sekoittele välillä. Pilko kuivahedelmät paloiksi ja lisää ne hieman jäähtyneeseen seokseen. Tarjoile turkkilaisen jogurtin kanssa.

perjantai 21. joulukuuta 2012

DIY JOULULAHJA: ROCKY ROAD

Tämä lahjaidea on viime joululta (onneksi oli kuvia tallella), mutta itsetehdyt, vai pitäisikö sanoa itsekoostetut, lahjat ovat toki ajattomia. Lisäbonuksena voit luvata valmistaa sisällön yhdessä lahjansaajan kanssa.


Joulun helpoin "itsetehty" lahja:

1. Osta jokin kaunis purkki.

2.  Laita sisään ohje, omassa versiossani oli resepti Suklaa Rocky Roadsien valmistamiseen.

3. Laita sisään myös tarvikeaineet. Eli tässä tapauksessa tummaa suklaata, pussillinen vaahtokarkkeja, pähkinäsekoitusta (pekaanipähkinöitä, hasseleita ja cashewta), siemensekoitusta (auringonkukan-, kurpitsan- ja pinjansiemeniä) ja kuivattuja hedelmiä/marjoja (aprikooseja, karpaloita, gojimarjoja). Sellofaanista tai vastaavasta saisi varmaan kivemmannäköiset pussukat kuin tuosta muovikelmusta..

4. Sulje purkki ja paketoi se kauniisti. Valmis!

----------

Rocky Roads

200 g tummaa suklaata
100 g pähkinöitä
kourallinen siemeniä
100 g kuivattuja hedelmiä & marjoja
vaahtokarkkeja

Laita uuni 200-asteeseen. Sulata suklaa esim. mikrossa, varo ettei pääse palamaan. Paahda pähkinöitä ja siemeniä uunissa n. 5 minuuttia. Murskaa pähkinöitä vähän pienemmäksi ja leikkaa hedelmät ja vaahtokarkit paloiksi.

Sekoita reilu puolet pähkinöistä, hedelmistä/marjoista ja vaahtokarkeista suklaaseen ja levitä vuorattuun astiaan, esim. isohkoon vuokaan. Ripottele päälle loput ainekset ja siemenet, ja painele niitä vähän kiinni suklaaseen. Anna jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa levy lopuksi suuhusopiviksi paloiksi. Säilytä palat jääkaapissa.

torstai 20. joulukuuta 2012

RUUSUKAALI-AVOKADO-LINSSISALAATTI

Ostin piiitkästä aikaa Glorian Ruoka&Viini -lehden. Julkaisussa on mielestäni sellainen vika, että yleensä jokaisessa numerossa on vain yksi ohje jota haluan/jaksan kokeilla – useimmat reseptit vaikuttavat liian konstikkailta tai raaka-aineet ongelmallisilta (esim. liikaa lihareseptejä). Ruokakuvat ovat kyllä tosi kauniita, niistä iso peukku.

Tällä kertaa ruokahalun herätti ohje salaatista johon tulee ruusukaalia ja linssejä. Linssit jes, ruusukaali jes, uudet tavat syödä niitä yhdessä jes.

(Ohjeeseen kuuluisi myös kevätsipulia mutta unohdin ostaa sitä. No ilmankin pärjää.)



Ruusukaali-avokado-linssisalaatti (2:lle)

2 desiä linssejä (käytin belugalinssejä)
6 dl kasvislientä
400 g ruusukaalia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
pari rkl rouhittuja pähkinöitä (käytin pekaanipähkinöitä)
1 avokado

Kastike:
4 rkl oliiviöljyä
2 tl sitruunanmehua
1 tl balsamicoa
1 tl hunajaa (vegaanit muuta makeutusta)
suolaa, pippuria

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan, n. 20 minuuttia.
Kuori ruusukaalista uloin kerros lehtiä pois ja leikkaa kova kanta irti. Ohjeessa käskettiin leikata kaalit superohuiksi viipaleiksi, mielestäni riittää jos yhden kaalin leikkaa n. neljään viipaleeseen.

Kuori ja hienonna valkosipulit. Sekoittele sipulit, ruusukaalit ja 3 ruokalusikallista öljyä keskenään ja levitä uuninpellille. Paista viitisen minuuttia, sekoita hyvin ja paista toiset viisi minuuttia. Katso ettei ruusukaalit pääse ruskistumaan, mutta toisaalta paista tarpeeksi kauan että eivät jää raaoiksi. Mausta kaalit suolalla ja pippurilla.

Paahda ruusukaalin jälkeen uunissa vielä pähkinöitä n. 5 minuuttia. Kiertoilmauunilla tämän voi tietysti tehdä yhtä aikaa kaalin kanssa.

Kuori ja viipaloi avokado. Ripottele päälle hieman suolaa. Avokadon ei muuten kannata olla ihan jääkaappikylmä, maistuu muuten vähän hassulta muiden lämpimien ainesten kanssa.

Tee kastike. Valuta linssit ja kumoa lautaselle. Lusikoi päälle ruusukaalit ja avokadot. Lisää kastike ja sekoittele vähän. Ripottele lopuksi päälle pähkinät.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

VEGEBURRITOT PAPU- JA GUACAMOLETÄYTTEELLÄ

Meksikolaisten kääryleiden ohje on Hungry-nimisestä keittokirjasta, pitääkin esitellä opus joskus. Tämä on kai niitä ruokia jotka menevät kategoriaan "näyttää epämääräiseltä mössöltä – maistuu silti mainiolta". 


Vegeburritot 

tortillalättyjä (maissilätyt tietty autenttisimpia)
1-2 kevätsipulia
pari valkosipulia
1 chili
2-3 (kypsää) tomaattia
tölkki papuja (esim. voipapuja)
1-2 avokadoa
1-2 limeä
puntti korianteria
pala voimakasta juustoa (esim. cheddar tai manchego)
suolaa, öljyä

Täytteen määrää kannattaa tosiaan säädellä sen mukaan kuinka monta syöjää on paikalla. Kuvassa (vasen yläkulma) näkyvällä määrällä saa sopivasti mahansa täyteen kaksi pieninälkäistä tai yksi suurnälkäinen.

Pilko sipulit ja chili pieneksi. Kuullota pannulla öljyssä muutama minuutti sipuleita ja chiliä, tuoreen chilin sijaan voi käyttää myös chilijauhetta (kuten minäkin tein). Leikkaa tomaatti pieniksi paloiksi, poista siemenet (tulee vähemmän vetistä). Silppua korianteri. Lisää puolet korianterista, puolet tomaateista ja huuhdellut voipavut pannulle. Paistele kunnes kaikki on reilusti lämmennyt.

Tee guacamole: muusaa yhteen avokado, loput tomaatit, loput korianterit, limen mehut, suola ja loraus öljyä. Ei haittaa jos jää vähän sattumia. Ja käytä ihan kunnolla kypsynyttä avokadoa, muuten tulee vaikeaa.

Raasta juusto. Kasaa lätylle paputäytettä, guacamolea ja ripottele päälle juustoa. Pyöräytä rullaksi. Jos jaksaa viimeistely-hifistellä, rullan voi vielä heittää sen verran uuniin että juusto vähän sulaa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

KANELI-KOOKOSKAAKAO

Kaakao ei ole mikään meikäläisen päivittäinen janojuoma, mutta talvella on välillä kiva saada vaihtelua kuumien juomien valikoimaan. Tuhdimpi kaakao käy hyvin jälkiruoastakin.

Tällä kertaa kokeilin tehdä kaakaon kookoskermasta, sitä kun löytyy omasta jääkaapista useammin kuin maitoa. Ja mausta tuli tosi onnistunut, kermaisen pehmeä mutta ilman sitä tavallisesta kermasta usein tulevaa tiettyä rasvaista makua kitalaessa.

Kookoskerma on aika paksua, joten lisäsin joukkoon reilusti vettä, mutta jos käyttää kookosmaitoa luulen ettei sitä tarvitse laimentaa. Aineosat jäi mittaamatta joten nämä määrät ovat aika karkeita arvoita.


Kookoskaakao (1 kupillinen)

1 dl kookoskermaa
1,5 dl vettä
(tai vaihtoehtoisesti tölkki kookosmaitoa)
pari palaa tummaa suklaata
1-2 rkl kaakaojauhetta
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
pieni ripaus chilijauhetta

Kuumenna kookoskerma+vesi kattilassa. Sulata sekaan pari palaa tummaa suklaata. Vispaa kattilaan kaakaojauhe (joko tummaa kaakaojauhetta+vähän sokeria, tai ihan tavallista kaakaojauhetta), kaneli, vaniljasokeri ja chilijauhe. Maistele ja lisää makeutta, kaakaoisuutta tai mausteisuutta oman maun mukaan.

maanantai 17. joulukuuta 2012

LEMPEÄN MAUSTEINEN TOMAATTI-KOOKOSKEITTO

Olen aiemmin tehnyt vain kirkasta tomaattikeittoa ja gazpachoa (mikä siinä muuten on että tomaattimehu on hyi, mutta kylmä tomaattikeitto nam..), joten tälläinen aavistuksen mausteisempi versio olikin kaivattu lisä repertuaariin. Ja tästä taisikin tulla kertaheitolla uusi lempikeittoni.

Ajatus reseptistä syntyi kun mietin mitä tekisin avatulle kookosmaitotölkille ja yhdelle ylimääräiselle säilyketomaattipurkille. Google laulamaan ja sieltä löytyikin monta ehdotusta, tämä ohje on mukaelma useampaa.


Tomaatti-kookoskeitto

1 tölkki kokonaisia kuorittuja tomaatteja
1 sipuli
pari valkosipulinkynttä
pätkä inkivääriä
ripaus chilijauhetta
1 tl currytahnaa
1 peruna
2 dl kookosmaitoa
1 dl kasvislientä tai vettä ja fondia
1 rkl hunajaa (vegaanit muuta makeutusta)
öljyä, suolaa, pippuria

Kuullota öljyssä muutamia minuutteja pilkotut sipulit, valkosipulit, raastettu inkivääri ja chilijauhe. Lisää paloiteltu peruna, kasvisliemi/vesi, currytahna, kookosmaito, hunaja ja tomaatit. Anna poreilla matalalla lämmöllä kunnes peruna on pehmentynyt, eli n. 20 minuuttia. Soseuta keitto blenderillä tai sauvasekoittimella. Maista ja lisää suolaa ja pippuria oman maun mukaan.

Vielä sellainen huomio että suosittelen tosiaan käyttämään noita säilöttyjä kokonaisia tomaatteja, eikä esim. tomaattimurskaa. Mausta tulee tällöin huomattavasti täyteläisempi ja muutenkin kaikin puolin mahtavampi.

perjantai 14. joulukuuta 2012

SUKLAA- & VIINITASTINGISSA


Työpaikan pikkujouluista on jälleen kerran selvitty kunnialla ja yhtenä palana. Kun työporukka on vähän pienempi (alle 10 henkeä) niin on mukava keksiä jotain vähän spessumpaa ohjelmaa, ja tänä vuonna budjetin raameihin mahtui yksi suklaa- ja viinitasting. Mikä olikin sen verran mukava juttu, että voin suositella kyseistä ohjelmannumeroa, no ei ehkä enää tämän vuoden pikkujouluihin, mutta esim. polttareihin tai pienemmän porukan synttärijuhliin.

Aiemmin olen käynyt samppanja- ja kuohuviinitastingissä, mutta syötävän mukaantuominen avaa viineissä ihan uusia makumaailmoja. Seuraavaksi kiinnostaisikin kokeilla yhdistää viineihin juustoja.


Meitä kävi maistattamassa viinitasting-sivuston kautta löydetty Sanna Pöyry, ja voin ainakin itse tämän kokemuksen perusteella lämpimästi suositella häntä, illan tunnelma oli sopivan rento, mutta kuitenkin asiantunteva.

Hintaa tälläiselle illalle tulee arviolta n. 40-60 e/hlö, sisältäen reilun tunnin koulutuksen lisäksi siis viinit ja suklaat. Lasivuokrasta lisäksi jotain pikkurahoja päälle. Viinejä oli neljä kappaletta (rose, kaksi punkkua ja yksi jälkiruokaviini) ja jokaiselle oli valittu pariksi eri tyyppinen suklaa. Lopuksi maistelimme makupareja ristiin ja löytyi sieltä muutama suorastaan pahanmakuinenkin kombo. Voin antaa vinkin: valkoinen suklaa + jälkiruokaviini maistunee vain sokerinarkkareille. :)

tiistai 11. joulukuuta 2012

PANZANELLA ELI TOMAATTI-MOZZARELLA-LEIPÄSALAATTI

Lisää salaatteja! Talvella on mukavampi syödä salaatit lämpimänä joten tässä heti perään toinen (ainakin puoliksi) lämmin salde.

Panzanellasta on olemassa varmaan tuhat ja yksi eri versiota, tämä on yhdistelmä nettiä ja omaa viritelmää. Kärsivällisyyttä vaaditaan tomaattien uunittamiseen, muuten ainekset vain kasataan yhteen.


Panzanella (2:lle)

8 luumutomaattia
pala vaaleaa leipää (esim. maalaisleipää)
1 pallo buffalomozzarellaa
basilikaa
rucolaa

Kastike:
3 rkl öljyä
1 rkl balsamicoa
suolaa, pippuria

Laita uuni kuumenemaan 150-asteeseen. Puolita tomaatit. Tässä voinee käyttää kirsikkatomaattejakin, tällöin toki kannattaa kasvattaa tomaattien määrää ja lyhentää paistoaikaa. Sirottele tomaattien päälle öljyä, suolaa ja pippuria, ja paista tomaatteja uunissa n. kaksi tuntia (tämä oli siis se kärsivällisyyttä vaativa kohta). :)

Puolentoista tunnin kohdalla murra leivästä suuhun sopivia palasia, ripottele päälle öljyä ja lisää ne pellille/paistoastiaan. Paista leipiä tomaattien kanssa n. 30 minuuttia kunnes rapeita.

Laita salaattikulhoon basilikanlehtiä ja rucolaa. Sekoita öljystä, balsamicosta, suolasta ja pippurista kastike. Sekaan voi laittaa myös vähän hunajaa jos balsamicosi on kirpeää sorttia. Kaada n. puolet kastikkeesta rapeiden leivänpalasten päälle ja sekoittele hyvin. 

Revi mozzarellapallosta palasia käsin ja lisää salaattiin. Suosittelen ehdottomasti nimenomaan buffalomozzarellaa tähän, koska tavallisessa mozzarellassa ei vain ole tarpeeksi makua.

Lisää tomaatit ja leivänpalaset ja kaada päälle loppu kastike. Sekoittele jälleen hyvin. Lopuksi päälle voi ripotella esim. siemeniä, tällä kertaa laitoin sesaminsiemeniä.

LOHTURUOKAA

Kun ulkona liikkueessa pitää välillä sormin tarkistaa onko nenä vielä tallessa, tietää että on viimeistään aika siirtyä sellaisten tukevampien ruokalajien pariin, jotka lämmittävät sisältä ja tuovat ohessa hyvän mielen. Rustiikkisen kotiruoan sesonki on siis käynnissä.

Omia suosikkejani on brittituliaisena tuotu Shepherd's pie tai Cottage pie. Periaatteessa tämä on kai aikalailla samantyyppinen juttu kuin lihaperunasoselaatikko, paitsi että kerroksia ei sekoiteta keskenään. Ja tämä on jostain syystä miljoona kertaa maistuvampaa (johtuu varmaan juustosta, kaikki maistuu paremmalta kun siinä on juustoa). Mitään reseptiä en varsinaisesti seuraa, vaan yritän tehdä ulkomuistista samanlaista kun tuli syötyä niinä monina koleina iltoina siellä rajallisen keskuslämmityksen maassa.


Shepherd's pie (isohko vuoallinen)

Lihakerros
n. 400 g jauhelihaa (luomunauta tai lammas)
1-2 sipulia
valkosipulia
tölkki kokonaisia kuorittuja tomaatteja
muutama kypsä tuoretomaatti
1 tölkki papuja (esim. butter beans)
tuoretta timjamia
pieni ripaus viinietikkaa ja hunajaa
suolaa, pippuria

Perunakerros
n. vajaa kilo perunoita (karkea arvio)
maitoa/kermaa
voita
suolaa

Päälle
reilusti raastettua cheddaria (mature cheddar) tai muuta voimakasta juustoa

Kuullota pilkotut sipulit ja ruskista jauheliha. Lisää tomaatit. Tekstuuriksi voi pilkkoa mukaan vielä tuoretomaattia. Lisää huuhdellut pavut, mausteet ja timjami. Tähän sopii hyvin myös esim. rosmariini tai oregano. Anna hautua noin 15 minuuttia.

Tee perunamuusi normaalisti (kaikki varmaan osaa tämän), muista tsekata että suolaa tulee tarpeeksi! Hyvä koostumus on pehmeä ja notkea, muttei liian löysä.

Laita uunivuoan pohjalle ensin jauheliha-tomaattiseos, kauho päälle perunamuusi ja päälle lopuksi reilu kerros juustoraastetta. Ripottele pinnalle vielä timjamia ja laita uuniin n. 20 minuutiksi (225 astetta) tai kunnes pinta on hieman ruskistunut.

Sitten vaan villasukat jalkaan ja haarukkaa ääntä kohti. :)

torstai 6. joulukuuta 2012

RAIKKAANKIRPEÄ OMENASALAATTI JOGURTTIKASTIKKEELLA


Tämän omenasalaatin salaisuus piilee homejuusto-jogurttikastikkeessa, joka täydentää loistavasti omenan kirpeyttä ja hapokkuutta. Itse en käytä homejuustoa ruoanlaitossa juuri koskaan, ja homejuuston ja hedelmien yhdistäminen kuulosti aluksi erittäin epäilyttävältä, mutta myönnettävä on että yhdistelmä toimii ainakin tässä erinomaisesti.

Alkuperäinen ohje on Jamie Oliverin Jamie's Great Britain -kirjasta, ja salaatin vihreä osuus oli vesikrassia, mutta sitä ei ollut kaupassa joten laitoin tilalle romainesalaattia. Ohjeesta tulee pieneen nälkään tai alkupalaksi sopiva määrä kahdelle.

Kastike

n. 50 g mieleistäsi homejuustoa
4 rkl turkkilaista jogurttia
2 rkl omenaviinietikkaa 
suolaa, pippuria, loraus oliiviöljyä

Salaatti

2 mieleistäsi omenaa 
kourallinen saksanpähkinöitä (laitoin lisäksi pekaaninpähkinöitä)
pari ruukkua vesikrassia (tai yksi ruukullinen romainea tai vastaavaa)
pieni pala homejuustoa

Surauta kastikkeen ainekset blenderissä. Maistele ja säädä aineksia kunnes hapokkuus ja muut maut ovat tasapainossa. Homejuuston maun ei tarvitse erottua erityisen voimakkaana.

Siivuta omenat ohueksi. Jokin apuväline olisi tähän varmaan hyvä, veitsellä tuli aika epätasaisia siivuja, mutta silläkin pärjää. Murskaa pähkinöitä ja paahda kuivalla pannulla pikaisesti. Kasaa lautaselle revityt vihreät lehdet, omenanviipaleet, pähkinät, murustele päälle vähän homejuustonpalasia, ja valuta päälle kastike.