keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

PUNA(JUUR)INEN KEITTO

Olin viime viikolla mukana testaamassa palvelua nimeltä Tuoretori, josta voi tilata kotiinkuljetuksella lähi- ja luomutilojen tarjontaa. Testitilauksessa oli mukana mm. luomu-ulkopaistia, vuohenjuustoa ja kasvisboksi, joka sisälsi punajuurta, palsternakkaa, selleriä ja maa-artisokkaa. Tilaus ja kotiinkuljetus meni oikein sujuvasti ja tuotteet olivat erittäin laadukkailta joten täältä ainakin peukku Tuoretorille.

Hs.fi:stä viikonloppuna bongattu punajuurikeiton ohje osuikin sopivaan saumaan, sillä noita punaisia pyörylöitä tuli aika iso säkillinen. Tein keiton aika tarkasti alkuperäisen ohjeen mukaan, paitsi valkoviinin tilalle laitoin kuivaa omenasiideriä, sokerin tilalle hunajaa, smetanan tilalle kookoskermaa ja suolakurkun jätin pois. Nojoo eli en tehnyt ihan tarkasti ohjeen mukaan.


(Päivän happy meal sisälsi myös marjasmoothien.)

Punajuurikeitto (3-4 annosta)

500 g punajuuria
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 palsternakka
1 rkl hunajaa (vegaanit jotain muuta) 
1/2 dl omenaviinietikkaa
2 dl valkoviiniä/kuivaa omenasiideriä
6-7 dl kasvislientä
1 dl kookoskermaa
mausteina (maustepussiin) neilikoita, laakerinlehti ja maustepippureita
suolaa, pippuria

Kuori ja kuutioi sipulit, punajuuri ja palsternakka. Jos haluat välttää sormien värjäytymisen kannattaa punajuuret kuoria kumihanskat käsissä. Kuullota kasviksia hetki öljyssä.

Lisää mukaan hunaja, viinietikka, viini/siideri ja kiehauta. Lisää kasvisliemi ja maustepussi. Anna poreilla n. 30 minuuttia tai kunnes punajuuret ovat pehmeitä.

Poista maustepussi ja soseuta keitto. Lisää kookoskerma ja lämmitä keitto vielä nopeasti mikäli ehti jäähtyä.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig