perjantai 31. toukokuuta 2013

RAIKAS CHILI-ANANAS-SLAW


Piña Colada -smoothiesta jäi n. puolikas ananas yli, joten etsiskelin jotain ruokaisampaa ohjetta mihin hyödyntää loput hedelmät. Mielessä oli jotain Patronan ananas-salsan kaltaista, mutta Sprouted Kitchenin idea lisätä makean hedelmän (aluperäisessä ohjeessa mangon) ja chilin joukkoon kaalta kuulosti niin kiinnostavalta että kokeilin sitä.

Raikas, mutta samalla vähän tulinen yhdistelmä toimii kyllä oikein kivasti, ja kaali tuo kokonaisuuteen rapsakkaa tekstuuria ja pureskeltavaa. Itsessään salaatti on aika kevyttä syötävää, joten tarjoilisin tätä lisukkeenä vaikkapa grilliruokien oheen.

Chili-ananas-kaalisalaatti

(varhais)kaalta
tuoretta ananasta 
punasipulia tai kevätsipulia
chiliä
maapähkinöitä

kastike:
1-2 limen mehu
n. 1 rkl hunajaa (vegaanit jotain muuta)
1/2 dl oliiviöljyä
chilijauhetta
suolaa
pippuria
1-2 rkl turkkilaista jogurttia (valinnainen)

Leikkaa tai raasta kaali ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa ananas kuutioiksi. Pilko sipuli pieneksi ja suikaloi chili. Paahda pähkinät kuumalla pannulla ja murskaa niitä vähän. Sekoita kaikki keskenään.

Tee kastike vispaamalla ainekset sekaisin. Turkkilainen jogurtti tekee kastikkeesta vähän paksumpaa, mutta sen voi jättää poiskin. Sekoita kastike salaattiin.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig