keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

MUSTAPAPU-SUKLAAKEKSIT


Mietin julkaisenko tätä juttua ollenkaan, koska lopputulos ei ollut mitenkään erinomainen, mutta toisaalta tuli otettua kuitenkin kuvat jne niin olkoon.

Mustapapua olen nähnyt käytettävän muutamissa brownie- ja suklaakakkuohjeissa, mutta pavut kekseissä on itselleni uusi juttu ja My New Rootsin resepti näytti lupaavalta.

Tein ohjeesta kokeilumielessä vain puolet, ja jätin tumman suklaan kokonaan pois koska noh..en halua syödä sokeria. Muilla tavoin makeutettua suklaata ei taas tähän hätään löytynyt. Lisäksi chia-siemenet olivat lopussa, joten tein ohjeen kananmunalla.

Itse taikina olikin sellaisenaan tosi hyvää, mutta valmiit uunista tulleet keksit jotenkin.. meh. Koostumus oli todella kakkumainen (spongy) eikä sellainen rapea, en tiedä olisiko siemenillä tullut rapsakampi. Ja vaikka tykkään tosi tummasta ja jopa vähän bitteristä suklaan mausta, olivat nämä kyllä vähän liian kitkeriä. Itse papu ei kekseissä (eikä taikinassa) maistunut läpi, joten se osuus sentään onnistui. :)

Vika voi tosin olla myös täällä päässä, kun en jaksanut mitata mitään raaka-aineita tarkasti vaan heitin käsivaralta sinnepäin.. eli voi olla että kaakaojauhetta lipsahti liikaa ja hunajaa taas liian vähän. Aion siis kokeilla näitä uudestaan tarkemmilla mitoilla ja siementen kanssa josko onnistuisi paremmin.


Mustapapu-suklaakeksit (n. 9 kpl)

2 dl (pehmeitä) mustapapuja
1 rkl kookosöljyä
1/2 dl (raaka)kaakaojauhetta
1/2 dl hunajaa (tai ehkä vähän enemmän?)
1 muna tai 1 rkl chia/pellavansiemeniä
ripaus chilijauhetta/cayannepippuria
ripaus vaniljajauhetta
ripaus suolaa
pieni kourallinen kuivattuja (sokerittomia) karpaloita
(n. 1/2 dl erittäin tummaa suklaata)

Laita uuni lämpiämään 200-asteeseen.

Muusaa esim. sauvasekoittimella huuhdellut pavut, kookosöljy, kaakaojauhe, suola, chilijauhe ja vaniljajauhe. Lisää hunaja ja kananmuna (tai jos käytät siemeniä, sekoita ne ensin hunajaan ja lisää sitten taikinaan). Sekoita käsin joukkoon pieneksi paloitellut kuivatut karpalot, ja jos laitat suklaata niin pilkotut suklaanpalat.

Taikina on aika löysää, mutta siitä pitäisi silti saada tehtyä keksinnäköisiä kasoja. Eli lusikoi taikinasta litteitä keksejä leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille, ja ripottele päälle vielä hieman karkeita suolanrakeita. Paista keksejä uunissa n. 15 minuuttia.

Keksit ovat parhaimmillaan kunnolla jäähtyneinä (kai).
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig