maanantai 26. elokuuta 2013

RAAKABRUNSSI, SAMMAKONREISIÄ JA MUUTA SEKALAISTA SUUHUNPANTAVAA

Olen päässyt nyt vähän paremmin liikkumaan, ja tästä innostuneena olen käynyt ahkerasti syömässä muualla kuin omassa keittiössä. Tässä Instagram-tyyppisiä snapshotteja aiheella "mitä olen viime päivinä suuhuni pistänyt".


TORSTAI: Taiteiden yönä Huvila-teltassa oli tarjolla Juuren maukkaita haukiburgereita, joista söin sämpylättömän version. Oli siellä kai jotain muutakin ohjelmaa.


PERJANTAI: Kävin Helsinki Night Marketissa maistamassa niitä paljon puhuttuja sammakonreisiä. Maistuivat ihan kanalta. Harmittaa kyllä kun sirkat jäi Eviran haaviin, olisin mielelläni maistanut niitäkin.


LAUANTAI: Ystäväni on hankkinut mehulingon, ja halusin testata porkkanamehua, sillä minulla on suuret ennakkoluulot vihanneksista tehtyihin mehuihin (esim. tomaattimehu on ihan kamalaa). Mehuun tuli 4 porkkanaa, 1 omena ja 1 sitruuna. Myönnetään, oli se kyllä tosi hyvää.


SUNNUNTAI: Johan&Nyströmin raakabrunssi! Viimeinen kerta! Ja ehdin paikalle! Odotukset oli kovat (ehkä liian kovat) joten kokemus oli siihen nähden ehkä ihan himpun verran pettymys.. Ruoat olivat sinällään ihan hyviä, mutta aika mössömäisiä ja samalaisia koostumukseltaan. Jälkkäriksikään ei ollut odottamaani kakkua vaan tuollainen ihan-ok puolukkaleivos. Laku-kookoskuutiot olivat sentään tosi hyviä joten se vähän lohdutti. Kovaan hintaan (30 e) olisi kyllä toivonut jotain muutakin juomaa kuin vettä.. Lisäksi ruoissa oli ainakin tattaria ja kauraa yms josta tuli itselleni vähän vatsavaivoja, mutta tämä oli tietysti oma vika, mitäs söin. Kaikesta huolimatta suosittelen kokeilemaan tätä hieman erilaista brunssia, mikäli jatkavat myöhemmin niiden järjestämistä.


MAANANTAI: Mehustelu-ystäväni (kilpa)varusteli keittiötään kertarysäyksellä vähän enemmänkin hankkimalla mehulingon lisäksi kuivurin. Mikä on siinä mielessä järkevää, että mehusta ylijäävän kasviskuidun voi hyödyntää esim. kräkkereihin. Porkkanamassan kanssa meni sekaisin mm. liotettuja chia- ja pellavansiemeniä, ja jeeraa, kuminaa ja suolaa. Seuraavana päivänä kuivurissa odotti rivi raakanäkkäreitä, nice. Päälle levittyi avokadotahnaa.

Huomio: kuivurissa maut korostuvat, eli vaikka normaalisti tykkään laittaa ruokiin vähän reilummalla kädellä suolaa niin kräkkereissä vähemmän on enemmän! Eka satsi meni vähän läskiksi kun suolakäsi oli liian antelias, eli varovaisuutta mausteiden kanssa.


TIISTAI: Eli huominen. Syön loput tästä erinomaisesta Helsinkiläisestä Goodion raakasuklaasta. Ellen syö sitä loppuun jo tänään. Pikkulevysiä saa ainakin sieltä Johan&Nyströmistä, taisivat maksaa 6 e kipale.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig