torstai 11. syyskuuta 2014

BIOHAKKERIN KÄSIKIRJA: RAVINTO


En yleensä huutele täällä työ- tai muista projekteistani, mutta tämä liippaa sen verran läheltä blogin aihepiiriä, että arvelin kiinnostavan teitäkin.

Eli olen viime vuoden lopusta asti ollut mukana Biohakkerin käsikirja -projektissa kauhukakarakolmikon omien alojensa piinkovien ammattilaisten Teemu Arinan, Olli Sovijärven ja Jaakko Halmetojan kanssa. Omaan rooliini kuuluu kirjan taitto ja kuvitus, pieni editointi ja muu yleissäätö.

Julkaisemme kirjan pikkuhiljaa viidessä eri osassa. Itsensä päivittämisen näkökulmasta kirjoitettuja osa-alueita on viisi: Uni, Mieli, Ravinto, Työ ja Liikunta. Näistä kaksi ensimmäistä on julkaistu jo e-julkaisuina, ja kolmas eli Ravinto on tulossa ulos loppuvuodesta (eli hyvästi vapaa-aika :P).

Kirjan voi tilata ennakkoon hintaan 7,90€ (normihinta 9,90€), samasta linkistä löytyy myös sisällön tarkempi kuvaus. Jos formaatti epäilyttää, voit ladata ensimmäisen, eli Uni-kappaleen ilmaiseksi täältä. :) Sanoisin kyllä että Ravinto-osio on täynnä tiukkaa tavaraa ja erittäin suositeltava hankinta jokaiselle ravitsemuksesta kiinnostuneelle. Ja osiot ovat tietysti myös visuaalisesti erittäin hienoja. ;)

Kirja tulee ulos ihan fyysisenä, painettuna kokonaisuutena sitten, kun olemme saaneet kaikki osiot valmiiksi, mutta sen julkaisu venyy kyllä pitkälle ensi vuoden puolelle. Lisää koko projektista voi tosiaan lukea osoitteesta biohakkerit.fi.


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig