perjantai 5. syyskuuta 2014

PAAHDETUT MAUSTEISET PERUNAT, MANTELIA JA PINAATTIA


Oma perunansyöntikauteni ulottuu yleensä kevään ensimmäisistä varhaisperunoista loppusyksyn vähän isompiin mukuloihin. Suosin alkukesä–loppusyyskauden tuoreita kotimaisia perunoita varmaan siksi, ettei niitä oikeastaan tarvitse kuoria. Perunoiden kuorimisesta on jäänyt lapsuudesta jotain traumoja, tai ainakin lukemattomia palaneita sormia, perunat kun tarjoiltiin aina keitettynä.

Varhaisperunat pitää syödä voin, suolan ja ruohosipulin kanssa. Suosikkitapani syödä perunaa on kuitenkin ehkä paahdettuna (okei ja sipseinä myös mutta niitä en tee itse).

Paahdettuja perunoita sopii maustaa ihan reilusti, eli koko maustekaapin arsenaali vaan käyttöön. Varsinkin kun oheistarjottavat (pinaatti ja manteli) ovat vähän miedomman makuisia. Tämä ruoka sopii vaikkapa isomman ruokakattauksen lisukkeeksi, tai lisäämällä sekaan esim. papuja tai fetaa, saa siitä ihan täysipainoisen oman aterian kahdelle.

Paahdetut perunat, mantelia ja pinaattia 

n. puoli kiloa perunoita (esim. siikliä)
muutama valkosipulinkynsi
öljyä
suolaa + pippuria
chilijauhetta
paprikajauhetta
jeeraa
kurkumaa
korianterinsiemeniä (jauha pienemmäksi jos ovat kokonaisia)
kuivattua timjamia
muita (tai eri) mausteita oman maun mukaan

laatikollinen pinaattia
vajaa desi manteleita

Huuhtele ja harjaa perunat. Leikkaa ne suuhusopiviksi paloiksi. Perunat valmistuvat nopeammin jos ennen paahtamista keität niitä nopeasti n. 5 minuuttia. Huuhtele ja kaada uuniastiaan. Heitä mukaan reilusti mausteita ja loraus (useampi rkl) öljyä. Sekoita kaikki kunnolla. Paahda 200-asteessa n. 15-20 minuuttia.

Leikkaa valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi, ja sekoita ne paistumisen loppuvaiheessa perunoiden sekaan, niin että ehtivät paahtua 5-10 minuuttia (voivat toki olla pidempääkin mutta varo etteivät pääse palamaan).

Leikkaa mantelit viipaleiksi ja paahda niitä hetki kuumalla pannulla.

Laita pannulle pieni määrä öljyä ja pyörittele pinaatit siinä, minuutti-kaksi riittää. Mausta suolalla.

Kasaa kaikki ainekset lautaselle ja tarjoile heti kuumana.


Alkuperäinen ohje mukailtuna Naturally Ella.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig