maanantai 1. syyskuuta 2014

PERULAIS-UUTUUS PASTOR


Entisen Cuban tiloihin avattu Pastor taisi avata ovensa viime viikon alkupuolella. Menin ystäväni kanssa viime perjantaina töiden jälkeen kokeilemaan kepillä jäätä, eli irtoaisko pöytä ilman varausta, ja ihme kyllä mahduimme vielä sisään.

Itse olin erittäin innoissani kuullessani että Helsinkiin avataan perulaisvaikutteinen ravintola, olin nimittäin 2011 reppureissaamassa vajaan kuukauden Perussa (ja Ecuadorissa), ja tältä ajalta jäi paljon ruokamuistoja (hyviä ja huonoja). Unohtakaa marsut, kana on perulaisen ruokaympyrän alfa ja omega. Toki välillä hieman kyseenalaisessa muodossa. Eräänkin loputtoman pitkän bussimatkan tauolla keskellä-ei-mitään tilasimme huoltsikan kojusta "kanakeittoa", joka osoittautui rasvaliemeksi, jossa lillui muutama kananvarvas..

Kansallisruoka Pollo a la Brasa tuli erittäin tutuksi, liiankin tutuksi kun pienissä kyläpahasissa ei välttämättä muita vaihtoehtoja ollut. Kyseessä on siis tummaksi paahdettu (antibiootti)kana, ja valitset otatko kokonaisen, puolikkaan vai 1/4 tipua. Kyytipoikana poikkeuksetta aina ranskalaiset. Vielä kun ruoka huuhdellaan alas neonkeltaisella kansallislimulla eli Inca Kolalla, niin elimistö kiittää. :P

Kasa marsua.. ja vauvalaama <3

Siihen marsuun (cuy) tuli törmättyä vain muutaman kerran, ja sekin erilaisilla katufestivaaleilla, ei ravintoloiden listoilla. Yleensä se tarjoillaan kokonaisena paahdettuna kepin nokasta, mutta ei kyllä kertaakaan ostettu koska marsu oli yllättävän kallista (!). Taitaakin olla sielläpäin enemmän juhlaherkku.

No mutta on jo korkea aika että perulaisvaikutteista sapuskaa saa myös Helsingistä, perulainen keittiö on ollut maailmalla kuuma trendi jo monta vuotta, ja cevicherioita on auennut samaa tahtia kuin sushiravintoloita aikoinaan.


Pastor on sisustukseltaan tosi trendikäs (pronssiset lamput <3), mutta kuitenkin viihtyisä. Ideana on tilata useampi annos ja jakaa niitä pöytäseurueen kesken, toki valmiin menunkin voi kahlata läpi. Cevicheä on myös useampaa sorttia.

Ilta alkoi mielenkiintoisesti kun paikan yksi omistajista, Mikko Leppilampi saapui pöytään drinkki kädessä, ja kysyi maistuisiko tämmöinen, kun baari teki vahingossa ylimääräisiä. Emme kieltäytyneet.

Tilasimme alkuun Pimentos de padronit eli suolaiset paahdetut pikkupaprikat, tämä ruoka tosin viittaa enemmän espanjan suuntaan. Annos oli hyvä, mutta kovin ylihintainen (12€ muutamasta paprikasta). Alkuun otimme myös isomman satsin talon chevichea (lohta ja rapuja). Maku oli erinomainen, juuri sopivan hapokas!

Pääruoaksi valikoitui Del mar (sousvide-kypsennettyä lohta, quinoaa ja avokadopyrettä), ja reissumuistojen kunniaksi Lomo saltado (häränfilettä, tomaattia, sipulia ja paahdettua perunaa). Del mar oli kaikin puolin erinomainen ja suussasulava annos. Lomo saltado oli myös muuten hyvä, mutta liha oli aika sitkeää. Ruoat olivat myös tasoltaan aika erilaisia, Lomo saltado yksinkertaista kotiruokaa (niinkuin tietysti kuuluukin olla) ja Del mar paljon fiinimpi annos, mutta hinta oli molemmista sama.

Palvelusta täytyy sanoa sen verran, että pallo taisi olla useimmilla tarjoilijoilla aika hukassa, tokikin ystävällisellä asenteella saa paljon anteeksi. Eli pientä sähläystä oli ilmassa (esim. lasku hukassa jne), toivottavasti tilanne ajan myötä vähän tasaantuu. Ruoka oli pienestä hintojen epätasaisuudesta huolimatta kuitenkin pääosin todella hyvää, joten aion on kyllä mennä vielä toistekin. Pisco souria saa kuulemma myös tästä viikosta alkaen!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig