tiistai 25. marraskuuta 2014

TALVEN KEITTOSUOSIKKI: PAAHDETTU KUKKAKAALIKEITTO


Kasviskeitoissa pääraaka-aineen paahtaminen antaa yleensä makuun extra-säväyksen, ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Vaikka paahtaminen tuntuisi vaivalloiselta ja aikaa vievältä turhuudelta, suosittelen sitä ehdottomasti sillä lopputulokseen tulee paljon täyteläisempi kukkakaalin maku. Tämä on (ainakin juuri nyt) lempikeittoni!

Tein oheen vielä pienen annoksen yrttiöljyä, se ei ole pakollista mutta mukava suolainen lisä muutoin pehmeänmakuiseen keittoon.

Kukkakaalikeitto (2 annosta)

1 pienehkö kukkakaali
1 purjo (vaalea osa)
1/2 sipuli
muutama valkosipulinkynsi
n. 5 dl kasvislientä (tai vettä + laadukasta fondia)
1 dl kookoskermaa
öljyä + suolaa 

Yrttiöljy
tuoretta korianteria/basilikaa/lehtipersiljaa tms
öljyä
suolaa

Leikkaa kukkakaali pienemmäksi, ripottele päälle hieman öljyä, ja paahda n. 15-20 minuuttia 180-asteessa. 

Lämmitä kattilassa muutama rkl öljyä (tai ei-vegaanit voita) ja kuullota miedolla lämmöllä pilkotut sipulit ja purjo kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää kukkakaalit, kasvisliemi ja mausta lientä tarvittaessa hieman suolalla. Anna poreilla n. 5-10 minuuttia. 

Kaada keitto blenderiin ja surauta sileäksi. Kaada takaisin kattilaan, lisää kookoskerma ja lämmitä keittoa jos se pääsi jäähtymään. Tässä kohtaa voit tarkistaa keiton paksuuden, lisää hieman vettä jos pidät ohuemmasta keitosta.

Valmista yrttiöljy surauttamalla ainekset esim. monitoimikoneella tai sauvasekoittimella tasaiseksi. Itse tykkään aika suolaisesta yrttiöljystä, mutta mausta toki oman makusi mukaan. Sekoita yrttiöljyä muutama lusikallinen keittoon.



PS. Muistutan vielä Ecoston -20% alekoodista syotavanhyva20, jolla saat alennuksen kaikista keittiö-kategorian tuotteissa (poislukien sisäpuutarha ja sisäpuutarhojen tarvikkeet). Koodi on voimassa tämän viikon loppuun asti! Ja tällä hetkellä verkkokaupan tilauksiin ei tule edes toimituskuluja. Itse meinasin laittaa pukinkonttiin (itselleni ;) ainakin Cole&Masonin morttelin ja Danskin uunivuoatkin houkuttais..
SHARE:

10 kommenttia

  1. Kuulostaa ihanalta, täydellisen yksinkertaiselta. Yrttiöljyä tulee tehtyä ihan liian harvoin - sehän on niin täydellinen kastike vähän vaikka mihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä yksinkertaiset ohjeet pääsee yllättämään. Tämäkin simppeli juttu oli.. sanoisinko jopa hienostuneen makuinen (sana jota ei tule usein käytettyä). :)

      Poista
  2. Ai vitsit, tätä on pakko kokeilla! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä hyvä! Just ostin kukkakaalikeittoaineet, pitääkin pistää kaali kattilaan uunin kautta.

    VastaaPoista
  4. Kukakaalikeitto on niin hyvää! Mainio idea kukkiksen paahtaminen, täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakaalikeitto on ainakin itselleni sellainen takuuvarma lohturuoka, toimii aina. :)

      Poista
  5. Piti ihan kokeilla tänään :) olipas hyvää keittoa. Vaahdotin vielä kookosmaitoa vaahdoksi päälle, mikä anto hyvän lisäyksen. Seuraavalla kerralla pitää kokeilla tuota yrttiöljyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahdotettu kookosmaito kuulostaa aika hyvältä, tulee kivasti lisää ilmavuutta. :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig