maanantai 30. maaliskuuta 2015

VEGE-YSTÄVÄLLINEN RUUSUKAALI-CAESARSALAATTI


Caesar-salaatti on varma, joskin vähän tylsä valinta ravintolassa jos ei oikein tiedä mitä tilaisi. Klassikkosalaatti saakin vähän uutta virtaa versiossa, jossa romainesalaatti on vaihdettu ruusukaaliin ja jogurttipohjainen kastike sopii myös kasvissyöjille (normiversiossa kun on pikkuisen kalaa). Kananmuna löytyy kastikkeen sijasta keitetyssä muodossa päällisenä.

Itse tykkään syödä kaikenlaisia kaalilajeja oikeastaan eniten juuri kypsentämättömänä, riittävän ohueksi suikaloituna. Ja ruusukaalin tapauksessa ei välttämättä ole edes tarpeellista suikaloida, kunhan irroittaa lehtikerrokset toisistaan. Kaikkien vatsalle raaka kaali ei sovi, tällöin ruusukaalit voi nopeasti höyryttää, ei kuitenkaan liian kauaa ettei salaatissa oleellinen rapeus katoa.

Paras caesarsalaatti syntyy kun kastiketta ja parmesania on reilusti! Laitoin salaattiin aluksi vain n.puolet tekemästäni kastikkeesta, otin kuvat, aloin syömään ja totesin hieman kuivakaksi, ja kaadoin sekaan loput. Mutta kukin oman makunsa mukaan. :)

Caesar-kastike anjoviksineen (tai Worcesterkastikkeineen) on hieman hankala tapaus kasvissyöjille. Kokeilin tehdä vegeversion laittamalla hieman etikkaa ja soijakastiketta tavoittelemaan anjoviksien suolaisen hapanta makua. Krutonkien tilalle paahdoin manteleita, niistä tulee salaattiin mukavasti lisää rapeutta.

Ruusukaali-caesarsalaatti (1 iso annos tai 2 pienempää)

n. 400g ruusukaalia
1 keitetty kanamuna
pieni kourallinen paahdettuja ja siivutettuja manteleita
useampi ruokalusikallinen raastettua (tai siivutettua) parmesania 

vegen caesarkastike
1 valkosipulinkynsi
4 rkl kreikkalaista jogurttia
3-4 rkl raastettua parmesania
4 rkl oliiviöljyä
1-2 tl omenaviinietikkaa (tai vastaavaa)
1 tl dijonia
n. 1/2 tl soijakastiketta
suolaa + pippuria

Leikkaa ruusukaalista kannat pois ja poista uloin kerros. Kuori kaalit kerros kerrokselta irtonaisiksi lehdiksi, tai jos haluat päästä helpommalla, siivuta kaalit ohuen ohuiksi suikaleiksi.

Raasta valkosipulinkynsi ja vispaa kastikkeen ainekset yhteen, tai hurauta ainekset esimerkiksi blenderissä tasaiseksi. Tsekkaa maut ja säädä tarpeen mukaan.

Sekoita kastike (voit aluksi laittaa vähän vähemmän) ruusukaalien kanssa ja lopun parmesanin kanssa, raasta päälle isolla terällä kananmunaa ja ripottele mantelit.

Alkuperäinen ohje reilusti muokattuna Free People.

PS. Kiitos runsaasta osallistumisesta Expert-kilpailuun, oli mukava lukea teidän pääsiäisruokatavoista. :) Voittajaksi valikoitui Teija Hämäläinen, onnittelut!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig