maanantai 8. kesäkuuta 2015

MINIBATAATTIBURGERIT TERIYAKI-LIHAPULLILLA


Muistan miten en lapsena yhtään tykännyt soijakastikkeesta. Tämä inhokki kiteytyi minulle Kikkomanin klassiseen lasiseen soijakastikepulloon, jonka pelkää ulkonäkö aiheutti pitkään inhonväreitä. Sittemmin olen onneksi päässyt eroon tästä (ja monesta muusta) ruokakammosta, ja aasialaiset maut ylipäätään ovat nykyään suuria suosikkejani.

Blogiringin ja Kikkomanin yhteistyökampanja toi eteeni siis tutun merkin, mutta eri tuotteen. Sain tehtäväksi kehitellä jonkin ruokalajin Kikkomanin teriyaki-kastiketta hyödyntäen. Klassinen annos olisi tietysti ollut teriyaki-lohi (ja tofuakin harkitsin), mutta päädyin lopulta tarttumaan pitkästä aikaa liharuokaan. 

Lihapullat ovat näppäriä tehdä ja helppo kuljettaa mukana vaikka kesäpiknikille (varsinkin kun maistuvat yleensä hyvältä kylmänäkin). Peruslihapullataikinassani on jo hieman aasian makua, mutta homman juju on sesamöljyllä ja chilillä maustettu teriyaki-kastike, jonka pullat imaisevat sisäänsä tuoden niihin ihan uutta makua. Suolaisuuden ja makeuden lisäksi lihapullissa on tietynlaista täyteläisyyttä, ehkäpä sitä voisi umamiksikin kutsua.



Lihapullat voi tarjoilla ihan sellaisenaan, tai vaihtoehtoisesti hauskojen minibataattiburgereiden välissä. Näistä tulee kivoja cocktail-paloja, jotka on helppo nappaista suuhun ilman haarukkaa ja veistä. Toki voit taputella lihapullataikinasta myös pihvejä, ja tarjoilla ne normaalikokoisten bataattiburgereiden, tai miksei tavissämpylänkin välissä. 

Pieni sananen kastikkeen sisällöstä. Itse pyrin välttämään kaikenlaisten valmiskastikkeiden käyttöä omassa keittiössäni, mutta teriyaki-kastike tekee niistä poikkeuksen (muita on mm. sinappi, majoneesi ja chilikastike). Valmiskastikkeiden sisältö on harvoin ideaali, mutta niiden valmistaminen itse alusta saakka on usein vain turhan vaivalloista. Kikkomanin teriyaki-kastike ei onneksi sisällä aromivahventeita tai vastaavia epämääräisyyksiä, vaan pelkästään luonnollisia raaka-aineita. Teriyaki-kastike pohjautuu soijakastikkeeseen, jossa on toki pieni määrä vehnää, mutta siten fermentoituneessa muodossa että siitä ei ole esim. keliaakikoille tai muuten gluteeniherkille haittaa. 

Osallistun tällä reseptillä Kikkomanin ja Radio Aallon kilpailuun, tätä tai muita herkullisia reseptejä voit käydä äänestämässä täällä: kampanjat.radioaalto.fi/kikkoman. Kilpailu on voimassa 8-26.6.2015 ja kilpailun aikana arvotaan joka arkipäivä Kikkoman-tuotekassi.


Teriyaki-lihapullat (n. 24 kpl)

500 g luomunaudan jauhelihaa
2 kevätsipulia
2 valkosipulinkynttä
n. 5 cm pätkä inkivääriä
1 kananmuna
1 tl chilikastiketta (esim. sriracha)
1 dl mantelijauhoa

1 dl Kikkoman-teriyakikastiketta
3 rkl oliiviöljyä
1 tl seesamöljyä
1 tl chilikastiketta

Kuori valkosipulit ja inkivääri, ja raasta jauhelihan sekaan. Sekoita joukkoon pieneksi pilkotut kevätsipulit, kananmuna, chilikastike ja mantelijauho. Mantelijauhojen tilalla voi toki käyttää muitakin jauhoja (maissi, vehnä jne).

Pyörittele massasta pienehköjä lihapullia. Taputtele lopuksi pullat vähän litteämmiksi. Paista kuumalla pannulla ruskea pinta molemmille puolille.

Sekoita kastikkeen ainekset. Laita kaikki lihapullat takaisin pannulle ja kaada kastike päälle. Hauduta miedolla lämmöllä n. 10-15 minuuttia, kääntele pullia välillä. Tarkkaile lopussa ettei neste haihdu liikaa ja pullat pala pohjaan. Ripottele halutessasi valmiiden teriyakipullien päälle seesaminsiemeniä.

Minibataattiburgerit

bataatteja (tähän ohjeeseen kannattaa valita pieniä, puikulamaisia bataatteja)
avokadoa
salaattia
punasipulia
turkkilaista jogurttia
chilikastiketta (esim. sriracha)

Pese bataatit huolellisesti. Leikkaa n. sentin paksuisia viipaleita. Levitä paistoastiaan, pirskottele päälle hieman oliiviöljyä, ja paista 225-asteessa n. 15-20 minuuttia.

Sekoita hampurilaiskastike turkkilaisesta jogurtista ja chilikastikkeesta. Siivuta sipuli ja leikkaa avokado lohkoiksi. Kokoa hampurilaiset laittamalla bataattikiekon päälle salaattia, teriyaki-lihapulla, punasipulia, avokadoa, hieman jogurttikastiketta ja lopuksi päälle toinen bataattikiekko. Minihampurilaiset pysyvät paremmin kasassa esimerkiksi puutikkujen avulla.
Yhteistyössä Kikkoman.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig