maanantai 29. kesäkuuta 2015

TORTIZZA ELI (AAMIAIS)TORTILLA-PIZZA


Meksikolainen ruoka on ollut nosteessa jo pari vuotta ja loppua ei näy. Lyhyen ajan sisällä Helsingissä on auennut jo useiden olemassa olevien meksikolaisravintoloiden lisäksi Lucha Loco, Taqueria el Ray ja uusimpana Ahorita. Ymmärrän kyllä meksikolaisen (en texmexin) suosion – kun aterioissa yhdistyy maukkaus, rentous ja täyttävyys, voidaan puhua voittajakonseptista.

Ja tätä konseptia voi toistaa myös aamiaisella. Chilaquilesista on kirjoittanut lähiaikoina ainakin Ruokahommia, Hannan soppa ja Sweet Food O'Mine. Kyseessä on vähän niinkuin munakokkeli nachoilla ja muilla härpäkkeillä.

Huevos rancheros on myös eräs meksikolainen aamiainen jossa on samoja elementtejä kuin chilaquilesissa, mutta hieman eri lailla kasattuna (yleensä maissilätyn päällä on paputahnaa, paistettu muna, salsaa ja avokadoa/guacamolea, ja ohessa riisiä). Tortizza sen sijaan on taatusti jonkun länsimaalaisen keksimä termi ns. tortilla pizzalle, jossa pohjalla on maissilätty ja päällä huevos rancherosmaiset täytteet.

Näin ohjeen jossa kananmunille oli kaivettu täytteeseen pieni kuoppa ja munat paistettiin uunissa (eikä pannulla), joten kokeilin tätä versiota. Lopputulos oli juuri sellainen kun pitääkin, eli maukas ja täyttävä, ja kyllähän tätä nyt voi muulloinkin kun aamulla syödä.

Käytin valmiita maissilettuja jotka olivat aika pieniä, joten tein useamman pikkupizzan. Voit toki myös tehdä yhden ison, varsinkin jos valmistat lätyt itse.

Huom! Annoksen yksi tärkeä komponentti on refried beans eli frijoles refritos eli eräänlainen paputahna. Älä skippaa tätä, se tuo kokonaisuuteen reilusti lisää makua. Itse valmistin paputahnasta yksinkertaisen version ajamalla valmiiksi keitetyt mustat pavut monitoimikoneella sileäksi, ja maustoin chilijauheella, suolalla ja pippurilla. Sauvasekoitin toimii tässä varmasti myös, tai jopa perunanuija. Jos tahna tuntuu liian jähmeältä, lisää siihen hieman oliiviöljyä.


Aamiais-tortizza 

tomaatteja
sipulia
valkosipulia
chiliä
pikkiriikkinen loraus hunajaa
suolaa, pippuria, muita valinnaisia mausteita

maissilettuja
(luomu)munia
mustia tai pintopapuja tahnaksi muusattuna (lue lisää yltä)
avokadoa
juustoa, esim. cheddaria tai mozzarellaa
korianteria
ranskankermaa 

Kuullota pilkottuja sipuleita keskilämmöllä öljyssä kunnes ovat läpikuultavia. Lisää kuutioidut tomaatit, chili ja muut mausteet. Paista kunnes tomaattien neste on haihtunut.

Laita leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille maissilettuja, jos käytät pieniä niin niitä mahtuu levylle neljä. Laita jokaisen päälle vielä toinen lettu (eli yht. 8 lettua) niin kokonaisuus pysyy ryhdikkäänä.

Levitä lettujen päälle ensin tasainen kerros paputahnaa, ja sen jälkeen tomaatti-sipuliseosta niin, että keskellä jää syvempi aukko. Riko jokaiseen aukkoon varovasti yksi muna. Ripottele päälle reilusti juustoraastetta. Itse heitin päälle vielä muutaman kokonaiseen pavun, mutta ne menivät turhan rapsakoiksi uunissa joten jätä suosiolla väliin. :)

Paista 180-asteessa n. 10 minuuttia tai kunnes kananmuna on hyytynyt haluamaasi kypsyyteen. Paahda lopuksi muutama minuutti grillivastusten alla niin juusto ruskistuu kivasti. Itse paahdoin ohessa muutamia kirsikkatomaatteja.

Leikkaa päälle avokadosiivuja ja tarjoile tuoreen korianterin ja ranskankerman kanssa. Päälle voi halutessa pusertaa vielä hieman limeä.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig