perjantai 27. marraskuuta 2015

PIPARKAKKUMAUSTEINEN KURPITSAPUURO (V, G)


Pakko myöntää, että kyllä se joulunodotus alkaa pikkuhiljaa hiipimään omaankin mieleeni, vaikka ulkona sataa lähinnä vettä. Sen huomaa mm. siitä, että piparimaisia mausteita tekee mieli ripsotella sinne sun tänne.

Talven vaikutuksen taas näkee siinä, että viikonloppuaamuisin ei aina huvitakaan tehdä smoothiekulhoa, vaan ennemmin syön esimerkiksi lämmintä puuroa. Kun nämä kaksi vuodenaikatrendiä yhdistetään, niin saadaan aikaiseksi piparipuuro.

Vaneljassa oli laitettu puuroon bataattisosetta, ja tästä inspiroituneena kokeilin samantyylistä juttua, mutta paahdetusta kurpitsasta valmistettuna. Kurpitsasta tulee puuroon vienosti makeutta ja älyttömän pehmeä koostumus. Päälle ripottelin karamellisoituja pekaanipähkinöitä. Viikonlopun paras herkku!

Kurpitsapuuro ja karamellisoidut pekaanipähkinät

2/3 dl kurpitsasosetta esim. myskikurpitsasta
2 1/2 dl kauramaitoa tai esim. kookosmaitoa
1 1/2 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
ripaukset kanelia, inkivääriä, kardemummaa ja (aito)vaniljajauhetta
pieni ripaus suolaa

pekaanipähkinöitä
kookospalmusokeria

Valmista kurpitsasose paahtamalla ensin kurpitsa esimerkiksi tämän ohjeen mukaan. Sen jälkeen muusaa kurpitsanpalaset esim. monitoimikoneella tai sauvasekoittimella sileäksi soseeksi.

Mittaa maito ja kurpitsasose kattilaan, lämmitä ja vispaa tasaiseksi. Lisää kaurahiutaleet, ja mausteita oman maun mukaan. Anna poreilla keskilämmöllä valmiiksi puuroksi.

Valmista karamellisoidut pähkinät paahtamalla ensin pekaanipähkinöitä kuivalla, kuumalla pannulla hetki. Laita pähkinät sitten hetkeksi sivuun, laita lusikallinen tai pari kookossokeria pannulle ja anna sen sulaa. Varo sokerin palamista. Pyörittele pähkinöitä sulaneessa sokerisiirapissa ja ripottele puuron päälle.

SHARE:

2 kommenttia

  1. Kuulostaa (ja näyttää) aivan tajuttoman hyvältä! Luulenpa, että tätä on ihan pakko testata kun kaikki aineksetkin löytyvät kotoa! Kiitti reseptistä! - Miina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista! Aamiaisiin on kyllä kiva vähän panostaa jos vain on aikaa :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig