torstai 2. kesäkuuta 2016

RAIKAS JA MAKEA KESÄSALAATTI


Aika ihania nämä lämpimät kelit! Ja taitavatkin loppua ihan just. Toivottavasti tämä kesä ei nyt ollut sitten siinä. ;)

Tänä väliin on pakko todeta miten onnekas olen, kun työni on sellaista jossa voi vapaasti tulla ja mennä oman aikataulun mukaan ja välillä voi esimerkiksi pitää vähän pidempiä lounastaukoja jos siltä tuntuu. Tämä on mahdollistanut sen, että olen pääsyt tekemään jo monta lounasretkeä Helsingin eteläkärkeen asti.

Hernesaaren Rannassa olen käynyt syömässä jo parikin kertaa Superbowlin kulholounaan, Birgitassa gluteenittoman vuohenjuustoburgerin ja viimeisimpänä yritin testata Löylyn lounastarjontaa. Harmi kyllä paikalla oli sen verran monta muutakin nälkäistä, että ruoan jonotusaika oli venynyt 45 minuuttiin. Söin paikassa lopulta suosiolla vain jälkkärijätskin jonka sai jonottamatta. Hienolla säällä suosittelen kyllä näitä kaikkia kolmea lokaatiota, mikäs siinä on paistatella päivää ja katsella välkkyvää merta samalla kun syö hyvää ruokaa (Löylyn ruokaa en tosin vielä maistamatta voi suositella).

Hyvää ruokaa syntyy tietysti myös kotosalla, ja lämpimiin keleihin sopii vähän kevyempi salaatti. Marjoissa ja monissa hedelmissä on juuri nyt ihan oikeasti sitä makuakin, joten sopivat hyvin raikkaan kesäiseen salaattiin. Ohjeessa voi käyttää oikeastaan mitä vain marjoja ja hedelmiä, kunhan ne ovat oikeasti kypsiä ja makeita. Karamellisoiduilla pähkinöillä saa vähän extramakua muuten aika yksinkertaiseen annokseen.

Marjaisa fetasalaatti

salaatinlehtiä
mansikoita
aprikooseja
(vuohen/lampaanmaito)fetaa tai vaikka vuohenjuustoa
avokadoa

1 dl pähkinöitä (esim. pekaanipähkinöitä)
2 rkl kookossokeria
2 tl öljyä
ripaus suolaa

oliiviöljyä
balsamicoa

Kuumenna pannulla kookossokeria, öljyä ja suolaa, kunnes sokeri sulaa, ja pyörittele joukkoon pähkinät. Sekoittele kunnes seos alkaa karamellisoitumaan (n. 5 min) ja nosta sivuun jäähtymään.

Revi salaattia kulhoon ja lisää pilkotut marjat, hedelmät ja avokado, ja nypi juustosta paloja sekaan. Sirottele salaattiin hieman oliiviöljyä ja balsamicoa ja möyhi kaikki sekaisin. Ripottele lopuksi pähkinät päälle.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig