lauantai 26. marraskuuta 2016

MUSTIKKAPUURO KARAMELLIKASTIKKEELLA (GF, V)


Tein tämän puuron alunperin muuten vain (toki otin instagramia varten pari kuvaa), mutta tulikin niin hyvä puuro että mikseipä sitä voisi täälläkin jakaa ihan ohjeen kanssa. 

Pääsin muuten samalla testaamaan ystävältäni lahjaksi saamiani koristeita, eli siis tuollaisia sinivioletteja pikkuhippuja, jotka ovat jonkun kukan syötäviä terälehtiä. Tavallaan aika hupsu lahja, mutta toisaalta hyvin kohteelleen (eli minulle) osuva. :)

Muita ideoita (herkku)puuroon löytyy mm. näistä: korvapuustipuuro, piparkakku-kurpitsapuuro,
kvinoapuuro maapähkinävoisilmällä ja viime viikonloppuna söin puuroa ihan suklaakastikkeen kanssa koska miksipäs ei. :P Seuraavaksi työn alla on ainakin lakritsipuuro, muitakin makuideoita otetaan vastaan.

Mustikka-kardemummapuuro (1 annos)

3 dl (kasvi)maitoa (käytin kookosmaitoa)
1 1/2 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita

n. 1 dl pakastemustikoita
ripaus kardemummaa

karamellikastike
n. 2 rkl mantelivoita (tai esim. maapähkinävoita)
n. 1/2 rkl kookosnektaria (tai ei-vegaanit esim. hunajaa)
tarvittaessa hieman vettä notkeuttamiseen

ripaus aitovaniljajauhetta
ripaus suolaa

Päälle lisäksi pilkottuna viikuna-kvinoapatukoita

Lämmitä maito, lisää kaurahiutaleet, ja keittele keskilämmöllä kunnes puuro on valmis. Pyörittele lopuksi joukkoon pakastemustikat, kunnes ne ovat pääosin sulaneet. Mausta puuro ripauksella kardemummaa.

Valmista karamellikastike vispaamalla ainekset yhteen. Laita makeutta oman makusi mukaan. Mikäli kastike on kovin jähmeää, lisää hieman vettä. Valuta puuron päälle ja koristele valmis puuroannos haluamallasi tavalla.

SHARE:

4 kommenttia

  1. Mustikka ja kardemumma on kyllä all time favorite yhdistelmä! Ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on joku mustikka+kardemumma-buumi meneillään, en vaan kyllästy! :)

      Poista
  2. Mustikkaa ja kardemummaa, sen on pakko olla hyvää. Eikä karamellikastikekaan huonoa ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä makuja on tullut pyöriteltyä mm. smoothieissa ja nyt kokeilin puuroonkin - sopii hyvin! :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig