tiistai 10. lokakuuta 2017

ARJEN 30MIN PIKACURRY (V, GF)


Syksy, viileä ja märkä
Mausteinen tuulahdus idästä
Tuo lämmön vatsaan

Siinä teille pikaisesti syntynyt haiku.

Melkein yhtä pikaisesti syntyi tämä herkullinen curry. Ja vaikka valmistusaika pyörii siinä puolen tunnin paikkeilla, maku on kuitenkin yllättävänkin moniulotteinen. Lisäksi pieniksi leikatuista munakoisoista tulee suht lyhyelläkin haudutusajalla ihania, suorastaan suuhun sulavia.

Julkaisen tällä viikolla vielä toisenkin curryn ohjeen, joka vaatii enemmän hauduttelua ja useampia valmistusvaiheita. Se sopiikin paremmin vaikkapa viikonloppuun kun ruoanlaittoon on aikaa panostaa enemmän, mutta tässä ensin tämä arkiversio.

Edit: pidemmän kaavan mukainen täyteläinen kookos-kasviscurry löytyy linkin takaa.

Munakoiso-kikhernecurry (vegaaninen, gluteeniton)

1 purkki kikherneitä
1 munakoiso
1 sipuli
2–3 valkosipulinkynttä
n. 2 dl kookoskermaa
1–2 rkl currytahnaa
1 tl kurkumaa
1 tl savupaprikaa
1 tl jeeraa
1/2 tl chilijauhetta/kastiketta (tai enemmän oman maun mukaan)
1/2 tl makeutusta (esim. kookosnektari)
suolaa

+ riisiä
+ halutessa: tuoretta korianteria

Valmista riisi pakkauksen ohjeen mukaan.

Leikkaa munakoiso pieniksi kuutioiksi. Silppua sipuli ja valkosipuli.

Laita esim. kasariin loraus (kookos)öljyä, ja kuullota keskilämmöllä sipuleita reilu viitisen minuuttia. Lisää mausteet ja sekoittele vielä noin minuutti. Lisää kaikki loput ainekset ja anna muhia n. 10–15 minuuttia tai kunnes munakoisot ovat kunnolla pehmenneet (vähänkään kovaksi jääneet munakoisot eivät maistu hyvälle joten muhittele koisot huolella). Lisää kookoskermaa tarvittaessa. Maista ja lisää myös mausteita tai suolaa tarpeen mukaan.

Tarjoile riisin ja esimerkiksi korianterin kanssa. Lisäsin annokseen lopuksi myös hieman seesaminsiemeniä.

SHARE:

2 kommenttia

  1. Oi nam! Yhteen väliin tällaisia tuli tehtyä todella paljon eri versioina ja sitten se vain jäi. Ehkä olisi taas aika ottaa maustekaapin valikoima kunnolla esiin ja tehdä tätä! Munakoiso on henk. koht. suosikkini ollut jo pitkään ja varmasti sopii erinomaisesti tähän curryyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tää syksykin vaikuttaa siihen että yhtäkkiä tekee taas mieli mausteisempaa ja tuhdimpaa ruokaa. :) Ja pehmeäksi haudutetut munakoisot <3

      Poista

Blogger Template Created by pipdig