torstai 18. huhtikuuta 2013

RAAKATOFFEE

Jatketaan snäkkiosastolla. Olen tehnyt näitä superkuutioita nyt oikein urakalla, melkein koko ajan pakastimessa on vähintäänkin muutama (tai muutamia kymmeniä) odottamassa. Kuutioiden tekeminen on sikäli helppoa että reseptiä voi muokata aina sen mukaan mitä kaapissa sattuu olemaan. Yleensä noihin kuitenkin tulee jotain pähkinää, taateleita, raakakaakaota, vaniljajauhetta, kookosöljyä, hunajaa/steviaa, ja kuivattuja marjoja.


Noh, yleensä kun jotain ahkerasti syö, se alkaa pidemmän päälle vähän tökkiä, eli aloin kaivata vaihtelua näihin peruskuutioihini. Onneksi löysinkin Kitchenchameleon-blogista ohjeen raakatoffeeseen. Nämä toffeet ovat tosin jo aika lähellä karkinsyöntiä, mutta kai voi sanoa että liikutaan vielä hiuksenhienosti terveellisen purtavan puolella. :)

Tein taas alkuun tälläisen pienemmän testiversion, eli ohjeen voi helposti tuplata tai triplatakin.
Alkuperäiseen ohjeeseen tuli lisäksi tocoa ja lucumaa mutta niitä ei nyt itselläni ollut, toimii mielestäni hyvin ilmankin.


Raakatoffee

n. 1/2 dl kaakaovoita
n. 1/2 dl mulpereita
n. 1/2 dl cashew-pähkinöitä
1 rkl hunajaa (vegaanit esim. kookosnektaria) 
ripaus suolaa
1 tl vaniljajauhetta
reilu kourallinen seesaminsiemeniä

Jauha blenderissä mulperit ja pähkinät. Sekoita mukaan suola ja vaniljajauhe. Sulata kaakaovoi (esim. vesihauteessa) ja sekoita mukaan hunaja. Yhdistä jauheseoksen kanssa. Kaada suorakulmaiseen rasiaan ja ripottele pinta täyteen seesaminsiemeniä. Laita pakastimeen jähmettymään n.tunniksi ja leikkaa sen jälkeen kuutioiksi. Yritä olla syömättä koko satsia kerralla. :)

EDIT: Testasin myös toisenlaista raakatoffeen ohjetta, lisää täällä.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig