sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

VILJATON OMENAPAISTOS ELI CRUMBLE


Nyt ei varsinaisesti ole mikään omena(paistos)sesonki, mutta toisaalta aina on hyvä hetki syödä omenapaistosta. :)

Paistos eli crumble on vähän niinkuin omenapiirakka väärinpäin, pohjalle tulee omenat ja päälle rapea murupohja. Resepti on syntynyt aikoinaan pula-aikana kun oli tarkoitus säästellä jauhossa, voissa ja sokerissa. Nykyään taitaa olla toisinpäin, omenat on melkeinpä arvokkaampia kuin muut raaka-aineet.

Aiemmin olen testannut murusteluun vehnäjauhojen/kauran tilalla kookosta, tällä kertaa tein manteliversion. Kermaiseen kastikkeeseen tulee ripaus tuoretta inkivääriä, joka tekee kokonaisuudesta asteen raikkaampaa.

Crumble

n. 1 kg (luomu)omenoita

100 g (luomu)voita
3 dl mantelijauhoja
1 dl mantelirouhetta/lastuja (tuo mukavasti tekstuuria)
1 rkl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä 
1 tl muskottipähkinää
2 tl aitovaniljajauhetta
ripaus suolaa
n. 2-3 rkl hunajaa (tai enemmän oman maun mukaan)

Pilko omenat suuhun sopiviksi paloiksi. Voit kuoria tai jättää omenat kuorimatta oman harkinnan mukaan. Laita isoon kattilaan pari rkl vettä ja omenat, ja kuumenna puolilämmöllä n.10 minuuttia. Muista laittaa kansi päälle niin omenat pehmenevät tasapuolisesti.

Sulata voi. Sekoita muut aineet keskenään ja lisää lopuksi hieman jäähtynyt voi.

Ota paistoastia (itse käytin Ø 23 cm) ja kaada omenat pohjalle. Lusikoi ja levittele murutäyte päälle.
Paista 180-asteessa 20-30 minuuttia, kunnes päällys ruskenee.

Inkiväärikastike

n. 100 g turkkilaista/kreikkalaista jogurttia
n. 100 g creme fraichea/smetanaa (tai yksi pikkupurkki)
n. 1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
n. 2-3 rkl hunajaa 

Sekoita aineet keskenään. Tsekkaa makeutus. Lusikoi valmiin crumblen päälle.



Alkuperäinen ohje hieman muokattuna Hemsley & Hemsley.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig