tiistai 10. kesäkuuta 2014

TONNIKALA-KASVISNYYTIT


Kyllä meressä riittää kaloja, sanotaan, muttei ehkä loputtomiin nykymenolla. Olen kirjoittanut tonnikalasta aiemminkin, jolloin totesin etten enää juurikaan syö kyseistä purkkikalaa ja tuoreena en ollenkaan. Onneksi kestävän kalastuksen tunnus, eli MSC-sertifikaatti on alkanut löytää itsensä yhä useamman tonnaripurkin kylkeen. Mm. John Westillä, Pirkalla ja Rainbowlla on nykyään eettisempää tölkkifisua.

Ei kannata sekoittaa sertifikaattia "dolphin friendly"-merkkeihin tai vastaaviin, ne eivät yleensä tarkoita yhtään mitään. MSC-sertifikaatti sen sijaan kertoo että kala on pyydetty kestävästä kannasta, ympäristövaikutukset minimoiden. Toki mikään massakalastus ei ole täysin ongelmatonta, joten en suosittele syömään tonnikalaa ihan joka päivä, mutta kyseisellä serfitikaatilla varustettua tuotetta sentään hieman kevyemmällä omatunnolla. :)

Sitten itse asiaan. Tonnikalasalaatti on aika perusvarma ohje, mutta tällä kertaa maustoin tonnikalat ja kasvikset aasialaisittain, ja kokosin ne salaatinlehdille, jolloin lehdykän voi kietaista kätevästi nyytiksi. Toki tonnikala-kasvismössön voi syödä myös ihan sellaisenaan tai laittaa vaikka sämpylän väliin. Seesamöljy on tässä ohjeessa aika oleellinen, joten suosittelen ehdottomasti käyttämään sitä, samanlaista paahteista makua ei saa aikaiseksi esimerkiksi oliiviöljyllä.

Tonnikala-kasvisnyytit

purkki MSC-sertifioitua tonnikalaa
porkkanaa
retiisiä
varhaiskaalia
inkiväärtä
chiliä
seesaminsiemeniä
tuoretta korianteria
tuoretta minttua

pari rkl seesamöljyä
n. 1 tl riisi/omenaviinietikkaa
n. 1 tl hunajaa
suolaa, pippuria

valinnainen: n. 1 rkl majoneesia
salaatinlehtiä

Valuta tonnikalat. Vuole porkkanasta lastuja, ja siivota ja pilko muut kasvikset ja yrtit. 

Vispaa kastikkeen ainekset yhteen. Sekoita tonnikala-kasvis-seoksen kanssa. Lisäsin lopuksi n. ruokalusikallisen majoneesia, jolloin mössö pysyy paremmin kasassa, mutta tämä ei ole pakollista.

Annostele esim. keräsalaatin lehdyköille. Määrästä riittää yhdelle isompaan nälkään, useammalla syöjälle tee isompi satsi.


Ohjeessa käytetty John West MSC-sertifioitu tonnikala saatu PR-toimisto Sugar Helsingiltä, ja osallistun tällä ohjeella heidän järjestämäänsä reseptikilpailuun.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig