maanantai 11. elokuuta 2014

SEINÄJOEN RAVINTOLAHELMI JUURELLA


Ehdin heinäkuun lomien aikana vähän kierrellä Suomeakin. Kävin mm. Turussa (suositukset Mamin torilounaalle ja Blankon lammassalaatille!) ja Seinäjoella. Kuulin jo viime vuonna huhua, että keskelle Etelä-Pohjanmaata on avattu ihan oikea (eli ei-ketju) ravintola, ja pitihän tämä ihmestys viimein mennä omin silmin todistamaan. Itselläni on juuret (hehe) kyseisessä kaupungissa ja käyn siellä muutamia kertoja vuodessa, joten mahtavaa jos jäyhempiinkin maakuntiin alkaa ilmestyä tällaiselle ruokaharrastajille sopivia käyntikohteita!

Juurella ei siis ole sukua Helsinkiläiselle Juuri-ravintolalle, vaikka nimen lisäksi aika samantyyppinen konsepti onkin kyseessä, eli skandinaavista (vai pitäisikö sanoa jopa suomalaista) keittiötä, vahvalla luomu- ja lähiruoka-painotuksella. Tyylillisesti liikutaan jossain paremman illallispaikan ja fine diningin lähimaastossa. Kunnianhimoinen projekti siis, ottaen huomioon ettei vastaantyylisiä paikkoja lähialueella taida oikein olla (Rossoa ei lasketa).

Ravintola on sisutukseltaan mutkattoman modernin näköinen, ja henkilökunta tavanomaista ystävällisempää. Ravintolaan tullessa on siis oikeasti lämpimän tervetullut olo, mikä ei aina tunnu olevan itsestäänselvyys.

Ruokalista on asiaankuuluvasti lyhyt ja ytimekäs. Alkuun tilasin Etelä-Pohjanmaan tapaksia eli epaksia (hauskana kuriositeettina myös Juuri tarjoilee suomalaisia tapaksia, mutta on nimennyt ne sapaksiksi). Lautasella oli monipuolinen kattaus lähialueiden herkkuja miniatyyrimuodossa. Erityisesti mieleen jäi Juustoportin vuohenjuustosta valmistettu mousse.

Pääruoaksi otin päivän kalan (niinkuin koko kolmen hengen seurueemme), ja annos oli todella tasapainoinen ja herkullinen, en keksi siitä mitään moitittavaa. Jos en väärin muista, kuha oli pyydetty Lappajärvestä, tuosta tämän aakean ja laakean peltomaakunnan ainoasta kunnon järvestä.


Jälkkäriosasto räjäytti sitten pankin. Otimme kaikki eri jälkkärit, että pääsisimme maistelemaan mahdollisimman paljon eri makuja. Annokset olivat todella kauniisti aseteltuja, kuvat ylhäältä alaspäin: ruusunmarjapannacotta, mustaherukkafinancier, ja paahdettua valkosuklaata & jogurttipehmistä. Tuosta viimeisestä erityisesti meinasi syntyä pieni haarukkasota. Kiitokset vielä keittiölle näin erinomaisesta päätöksestä illalliselle!

Jos siis liikut jossain päin Pohjanmaata tai vaikkapa Keski-Suomessakin asti, niin melkeinpä suosittelen tekemään pienen ekstralenkin kyseiseen ravintolaan, vaikka muuten ei olisikaan asiaa kaupunkiin. Toivon Seinäjoen helmelle menestystä ja pitkää ikää!
SHARE:

4 kommenttia

  1. Me kävimme siellä viime talvena ja tykkäsimme kovasti, niin ilmapiiristä kuin annoksistakin, hintakin oli kohtuullinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miksi itse viivyttelin vierailun kanssa näin pitkään, mutta onneksi viimein menin! Joululomalla voisi olla paikallaan uusintavisiitti :)

      Poista
  2. Olin viikonloppuna Juurella ravintolan järjestämässä Matka maakuntaan -tapahtuman kattauksessa Kauhajoen Hämes-Havusessa ja intaannuin sen päälle Googlettelemaan mitä ravintolasta on blogeissa sanottu.

    Itse ravintolassa Keskustorilla olen käynyt kerran, mutta perjantain illallisen ja sun herkullisten kuvien jälkeen täytyy kyllä yrittää piipahtaa sielä asap uudelleen. :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että näin vanha postaus tuli googlessa vastaan :) Pitäis kyllä ehdottomasti taas mennä tänne ruokailemaan, ehkäpä tänä kesänä!

      Poista

Blogger Template Created by pipdig