tiistai 17. helmikuuta 2015

VILJATON KIKHERNE-PIZZA


Kukkakaali on varmaan jo monelle tuttu viljattoman pizzapohjan raaka-aineena (jutut täällä ja täällä), ja vaikka kukkispizza onkin oikein oivallinen, vaatii pohjan työstö aina hieman extravaivaa, ja joskus sitä haluaisi vaan päästä vähän helpommalla.

Maistoin viime kesänä Nizzassa socca-lettuja (ovat vähän niinkuin crepsejä), ja opin että ne on tehty kikhernejauhoista. Sittemmin unohdin koko asian, kunnes törmäsin samaan raaka-aineeseen mainiossa Viljaton kattaus -kirjassa. Ja siellä nimenomaan pizzan pohjana – haa!

Taikinan valmistaminen verrattuna kukkakaalipohjaan on vähän helpompi homma, kun se pääraaka-aine on tosiaan jo valmiiksi jauhon muodossa. Kikherne- eli gram-jauhoja piti vähän metsästää, mutta lopulta Ruohonjuuresta löytyi paketti (Punnitse&Säästässä olisi ollut myös, mutta hylly ammotti tyhjyyttään).


Pohjasta tulee tosiaan hyvin kiinteä (toisin kun esim. kukkakaalipohjasta, joka saattaa vähän hajoilla), mutta ei erityisen rapea. Tosin voi olla että olisi pitänyt taputella pohja vielä reilusti ohuemmaksi. Maku on kuitenkin kohdillaan, raaka taikina maistui hieman papumaiselle (no arvatenkin), mutta paistettu lopputulos on hyvin neutraali. Ehkä oikeastaan jopa liiankin, eli ensi kerralla laitan reilummin mausteita! Voisin nähdä että kikhernejauho sopisi tosi hyvin myös mm. piirakkapohjaan, ne kun ovat muutenkin yleensä vähän pehmeämpiä.

Teinpäs vielä sellaisenkin mokan että en tsekannut löytyykö kämpästä kuivahiivaa – ei tietenkään löytynyt, joten korvasin hiivan leivinjauheella. En usko että tämä vaikutti lopputulokseen ihan hirvittävästi, mutta pitää testata vielä se oikeaoppisempi versio ohjeesta myös. :)

Huom. Psylliumia on olemassa kahdenlaista: karkeaa siemenkuitua ja erittäin hienoksi jauhettua jauhetta. Jauheen kosteudensitomisteho on karkeaan kuituun verrattuna huomattavasti voimakkaampi.


Viljaton pizzapohja

11 g kuivahiivaa 
1 tl kookossokeria tai vastaavaa 
2,5 dl lämmintä vettä
4,5 dl kikhernejauhoja
4 rkl karkeaa tai 1/2 rkl hienoa psylliumia (kiinteyttämään)
1 tl suolaa

Plus halutessa mausteita, kuten valkosipulijauhetta ja yrttejä (timjamia esim.)

Sekoita kuivahiiva ja kookossokeri veteen. Anna seoksen seisoa kunnes pinnalle syntyy vaahtoa. Sekoita joukkoon jauho, psyllium, suola ja mahdolliset muut mausteet. Anna kohota hetki (n. vartti) keittiöliinan alla. Taputtele pohja pellille ohueksi (jos taikina meinaa tarttua käteen, laita käsi esim. muovipussiin). Laita täytteet päälle ja paista 225-asteessa n.10 min.

Itse tein tällä kertaa pizzan ilman tomaattikastiketta, eli laitoin täytteeksi mozzarellaa, vuohenjuustoa, punasipulia, aurinkokuivattua tomaattia, pinjansiemeniä, tuoretta timjamia, ja paistetun pizzan päälle lopuksi vähän rucolaa. Maistui!

SHARE:

8 kommenttia

  1. Hei vitsi mikä tuuri, mä just tänään postasin oman versioni tästä samasesta ohjeesta. Näyttä hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ja mä bongasin sun jutun just samalla hetkellä instassa, hauska sattuma! :)

      Poista
  2. Näyttää tosi mehevälle, ehkä jopa hieman tosiaan (hyvällä tavalla) piirakkamaiselle :) Kikhernemäinen makukaan ei ainakaan omasta mielestäni ole yhtään pahaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehevä on kyllä myös hyvä kuvaus, ei ollut mielestäni mitenkään liian kuivaa vaikkei tuohon öljyä tullutkaan. Toki (rasvaiset) täytteetkin saattoi vaikuttaa lopputulokseen :)

      Poista
  3. Hauska idea, tätä pitääkin kokeilla! Saatan itse asiassa olla se, joka kävi ne P&S:n laarit tyhjentämässä kikhernejauhoista, joten aineksetkin löytyy jo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo ilmeisesti on joku pieni kikhernejauhobuumi meneillään ja kaupat ei ehdi vastata kysyntään.. Seuraavaksi meinasin kokeilla näitä lettuihin tai kasvispihveihin! :)

      Poista
  4. Kikhernejauhoja on pitänyt useamman kerran kotiuttaa Ruohonjuuresta! :) Ne sopisi ehkä sämpylöihinkin...

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig