tiistai 7. kesäkuuta 2016

MANSIKKA-RAPARPERIPAISTOS (GF, V)


Hups en olekaan tainnut aiemmin kirjoittaa tänne ainuttakaan raparperiohjetta. Tilanne korjaantuu onneksi juuri!

Tätä ohjetta voisi kutsua piirakaksikin, mutta mielestäni kyseessä on enemmän paistos, tai crumble kuten britit sanovat. Eli sellainen hieman murustuva, muttei kuitenkaan missään nimessä kuiva tapaus. Samaan aikaan kevyesti makea ja hieman kirpeä.

Tiesitkin varmaan että jos syö suuria määriä raparperia, sen kanssa tulisi syödä jotain kalsiumpitoista. Yksittäisen piirakan kohdalla tarve ei ole kovin suuri, joten tarjoilin tämän leivonnaisen kookoskermavaahdolla. Tilalle sopisi hyvin myös esimerkiksi turkkilainen jogurtti + mascarponevaahto / creme fraiche. Vegaanit ja muut maitoa välttelevät taas saavat kalsiumtarpeensa täyteen erilaisista soija- ja kauravaahdoista.


Mansikka-raparperi-kaurapaistos (n. 24 cm kokoiseen vuokaan)

pohja
2 1/2 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
2 1/2 dl mantelijauhoja
4 rkl kookossokeria
4–5 rkl sulaa kookosöljyä
ripaus suolaa

täyte
5 dl pilkottua raparperia
3 dl puolitettuja mansikoita (isommat leikkaa neljään osaan)
1/2 dl appelsiinimehua
3–4 rkl kookossokeria (laita enemmän jos mansikat eivät ole kunnolla makeita)
1 rkl perunajauhoja (tai esim. maissitärkkelystä)

päälle
2/3 dl kaurahiutaleita
4 rkl kookossokeria
1 rkl sulaa kookosöljyä

Aja kaura esim. blenderissä tai monitoimikoneessa jauhoksi. Lisää loput ainekset ja aja pieni hetki, kunnes massa alkaa muodostua. Massan ei tarvitse olla ihan taikinamaista, mutta sellaista että painellessa se pysyy kasassa. Jos massa tuntuu liian kuivalta ja irtonaiselta, lisää hieman kookosöljyä. Sivele uunivuoka öljyllä ja painele massa vuoan pohjalle. Paista 180-asteessa n. 20 minuuttia.

Laita täytteen ainekset kattilaan ja keittele puolilämmöllä n. 10 minuuttia, sekoittele välillä ettei seos tartu pohjaan. Maista ja lisää hieman makeutusta jos täyte on liian kirpeää.

Sekoita päällysteen ainekset keskenään. Lusikoi täyte esipaistetun pohjan päälle ja ripottele päälle kauraseos. Paista uunissa vielä toiset 20 minuuttia.

Anna paistoksen jäähtyä kunnolla (ainakin pari tuntia) ennen tarjoilua. Tarjoile esimerkiksi vaniljalla maustetun kookoskerman ja kookossiirappilorauksen kanssa.


Alkuperäinen ohje aika reilusti muokattuna: Minimalist Baker.
SHARE:

2 kommenttia

  1. Tosi herkullisen näköinen ohje! Ihanan rapsakan näköinen pinta, muttei näytä kuitenkaan yhtään kuivalta.
    Kaurajauhot ja mantelijauhe toimii piirakkapohjassa kyllä hyvin ja kookosokerista tulee ihana maku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä oli yhtä aikaa vähän rapea mutta kuitenkin kostea, eli tosi hyvä koostumus! Kookossokeri on ehdottomasti mun ykkössuosikkeja makeuttajista. :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig