torstai 3. elokuuta 2017

SUKLAA-KOOKOS-KIRSIKKAJÄÄTELÖPUIKOT (V)


Innostuin tekemään vielä toisetkin mehujäät edellisen postauksen persikkajäätee-mehupuikkojen lisäksi.

Koska luotto lämpimään elokuuhun on kova (pakkohan sen on olla lämmin..).

Nämä ovat persikkapuikkoja selkeästi täyteläisempiä ja enemmän jälkiruokamaisia. En ole ihan varma miksi halusin laittaa sekaan myös kirsikkahilloa, mutta siellä sitä nyt on. Voit laittaa sitä myös tai jättää väliin. Kirsikka-chiahillo tuo kuitenkin jäätelöpuikkoon kivasti lisää tekstuuria ja erilaisia makuja.

Jos et myöskään jaksa kikkailla erilaisten kerrosten kanssa, erityisen suoraviivaisen version voi valmistaa pelkästään suklaanmakuisesta jäätelöstä, eli tällöin mausta kaikki kookosmaito kaakaolla.

Hannan Sopasta löytyy koostettuna useiden eri bloggaajien yhteensä 19 herkullista mehujääohjetta, joista osa sopii myös aikuiseen makuun. Vai mitä sanotte esim. gin & tonic -mehujäistä!

Suklaa-kookos-kirsikkajäätelöpuikot (n. 6 puikkoa)

Kirsikka-chiahillo
1 dl kirsikoita
2 rkl kookosnektaria tai muuta nestemäistä makeutusta
1/2 rkl sitruunanmehua
1 rkl vettä
1 rkl chiasiemeniä

Jäätelöt
1 purkki täysirasvaista kookosmaitoa (huoneenlämpöisenä)
1 rkl (raaka)kaakaojauhetta
n. 2 rkl kookosnektaria tai vastaavaa
1/2 tl vaniljauutetta

Valmista ensin hillo: leikkaa kirsikat puoliksi ja poista kivet. Laita kirsikat, makeutus, sitruuna ja vesi pieneen kattilaan ja kiehauta. Laske sen jälkeen lämpötila alas ja anna hautua noin kymmenisen minuuttia välillä sekoittaen. Kaada pehmennyt seos esim. monitoimikoneeseen ja hurauta hieman sileämmäksi (ei tarvitse olla ihan sileää). Maista ja lisää makeutusta tarvittaessa. Sekoita lopuksi hilloon chiansiemenet ja laita se jääkaappiin viilenemään ja paksuuntumaan.

Ravista kookosmaitotölkkiä voimakkaasti niin että kerrokset sekoittuvat. Jaa tölkin sisältö kahteen astiaan (toinen niistä pieni kattila). Lisää kattilaan kaakaojauhe ja 1 rkl makeutusta. Lämmitä seosta matalalla lämmöllä minuutin pari koko ajan sekoittaen, kunnes kaakaojauhe ja makeutus ovat kunnolla sekoittuneet. Maista ja lisää makeutusta tarvittaessa. Laita suklaaseos hetkeksi jääkaappiin viilenemään.

Sekoita toiseen kookosmaitopuolikkaaseen 1 rkl makeutusta ja vaniljauute. Maista ja lisää makeutusta tarvittaessa.

Lusikoi suklaaseosta mehujäämuotteihin n. 1/3 tilavuudesta. Laita muotit pakastimeen noin reiluksi puoleksi tunniksi, kunnes seos on sen verran jähmettynyt, että se kestää hillon painon. Lusikoi reilut teelusikalliset hilloa jokaiseen muottiin (hilloa saattaa jäädä jonkin verran yli). Kaada päälle lopuksi vaniljaseosta kunnes muotit ovat täynnä. Tikut voi työntää muotteihin jo tässä vaiheessa koska ne pysyvät hillon avulla hyvin pystyssä.

Pakasta puikkoja kunnes ne ovat kokonaan jähmettyneitä. Valmiit mehujäät irtoavat muoteista helposti pitämällä muottia hetken kuumassa vedessä.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig